perjantai 18. joulukuuta 2009

S-pankki kerää potin



Päivän tiedotteen mukaan S-Pankki osti 200 miljoonan euron luottokannan Citibankilta. Citibankin yksityisasiakkaille suunnattu luottoliiketoiminta Suomessa siirtyy S-Pankkiin vuoden 2010 helmikuussa. S-Pankkiin siirtyy noin 200 miljoonan euron suuruinen luottokanta, 23 000 luottoasiakkuutta sekä 31 luottoliiketoimintaa hoitanutta työntekijää.


S-Pankkilla on 2,1 miljoonaa asiakasta. Vain Nordea ja Osuuspankit omaavat vähintään yhtä isot asiakasmäärät. Pankki vetää varmasti jatkossakin hyvin asiakkaita, jos vain asiakkaiden edut säilyvät. Esimerkiksi Visa-kortti on maksuton osuuskauppojen asiakasomistajille ja asiakasomistajatalouksiin kuuluville. Toisaalta myös säästötilin korko 1,5 % (saldo yli 20 000 euroa) on Kauppalehden tilitaulukon mukaan paras.

Nähtäväksi jää laajentaako pankki vielä asiakas- ja luottokantaansa kauppoja tekemällä tai kuinka pankki muuten pärjää perinteisten pankkien markkinoilla.

1 kommentti:

vv kirjoitti...

S-pankilla on nyt tilaisuus tehdä kovaa kilpailua suomen pankkimarkkinoille. Nyt kun on kovasti tuntunut et pankit nostavat itsepalvelumaksujaan(!) perä perään kunhan joku pankki uskaltaa nostaa ekana...

ps. url-tunnari olis kiva tossa alla :)