tiistai 8. joulukuuta 2009

Olohuoneen ontto lattia

Paikoittain kopisevaan ja mutkalle painuneeseen lattiaan löytyi syy, kun lattiaan tehtiin aukko uuden viemärin asentamista varten. Talon viemärilinja johtaa olohuoneen ulkopuolella olevaan kaivoon.





Kuvassa on noin 30 senttiä tyhjää betonivalun alla. Todennäköisesti rakennusvaiheessa erittäin huonosti tiivistetyn hiekan painuminen on tapahtunut vuosien kuluessa. Rakennus on tehty 1960-luvun alussa, alueen alkuperäisen naapurin mukaan rakentaja oli oikein rakennusmestari.

Onneksi talon rakentaja oli pitänyt betonilattian raudoitusta huonona ideana tai oli vaan muuten säästänyt turhiksi katsomissaan kuluissa. Raudoittamattoman lattian purkaminen oli huomattavasti helpompaa kuin raudoitetun lattian.

1 kommentti:

Sanna kirjoitti...

Varmasti on helpompaa purkaa, kun rautoja ei ole. Minä en tiedä kuinka meidän talossa on lattia rakennettu, me kun emme tätä itse rakentaneet vaan ostimme sen. Kuitenkin olemme huomanneet, että olohuoneessa on painunut lattia, joten se täytyisi korjata. Saa siis nähdä, mikä siellä odottaa kun avaa lattian. https://www.kuretek.com/lattian-nosto