torstai 1. lokakuuta 2009

YLE mediamaksu

Vaikka pahasti näyttää siltä, että mediamaksu tulee vaikka sitä on kuinka kritisoitu, mediamaksua vastustavia adresseja:

http://www.adressit.com/mediamaksu
Tällä hetkellä lähes 16 000 allekirjoitusta.
http://www.adressit.com/eimediamaksua
Tällä hetkellä noin 6 500 allekirjoitusta.

Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan 58 prosenttia suomalaisista vastustaa suunniteltua mediamaksua. Tämähän ei tietysti poliitikkoja kiinnosta.

Yrittäjät.fi:
Yrittäjien mielestä esitetty mediamaksu pitää hylätä, sillä yrittäjiä ei pidä rangaista uudella verolla. Yleisradion toiminta pitää rahoittaa suoraan valtion budjetista.
Esityksen mukaan 42 000 yritystä joutuisi maksamaan mediamaksua 525 euroa vuodessa. Lisäksi, yrittäjäperheen maksettavaksi tulisi kotitalouksilta perittävä 175 euron mediamaksu, joten esimerkiksi moni kuorma-autoyrittäjä joutuisi maksamaan Yleisradion palveluista 700 euroa vuodessa. Autoradion kuuntelulle tulisi kova hinta.

Taitaa olla liian moni tapaus jäänyt pohtimatta, tai sitten vain poliitikot ajavat sokeasti omaa "loistavaa" ideaansa eteenpäin. Miten työryhmä tai poliitikot perustelevat järkevästi esimerkiksi kuurosokeille määrättävän mediamaksun? Myöskään yritykset, joilla ei ole toimipaikkaa (liiketilaa), eivät taida saada rahalle mitään vastinetta.

Miksi yleisistä verovaroista YLEn toiminnan kustantaminen ja YLEn toiminnan supistaminen ei ole ollut (ainakaan näkyvästi) esillä?

Ei kommentteja: