maanantai 13. toukokuuta 2013

2 miljardia ihmistä syö jo - syö sinäkin

ruokakauppias myy hyönteisruokaa
Esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa Kambodžassa syödään hyönteisiä aivan normaalisti. Kuinka hyönteisten syönti eroaa esimerkiksi ranskalaisten etanoiden tai sammakon reisien syömisestä?

erilaisia syötäviä hyönteisiä myynnissä
Yle uutiset kertoo tänään että YK vaatii länsimaitakin ötökänsyöntiin. Syötäviä hyönteisiä löytyy vaikka kuinka monia vaihtoehtoja.

syötäviä hyönteisiä kasviksien kanssa tarjolla, ravitsevaa ja edullista
Hyönteisten syönti vähentäisi nälänhätää maailmassa, parantaisi ravitsemusta ja vähentäisi saasteita, kerrotaan uutisessa. Lisäksi todetaan että hyönteiset lisääntyvät ja kasvavat nopeasti, ja ne aiheuttavat pienen hiilijalanjäljen. Ravinnon tuottaminen os siis nopeaa ja halpaa verrattuna lihantuotantoon.

Eniten ihmisravintona uutisen mukaan käytetään nykyisin kovakuoriaisia, toukkia sekä ampiaisia, mehiläisiä ja muurahaisia. Lisäksi syödään heinäsirkkoja ja muita sirkkoja.

Ainoa asia mikä länsimaissa näyttää estävän hyönteisten syömisen on totuttu tapa siihen että hyönteiset ovat inhottavia. Eipä muuta kuin massiivinen kampanja ruokateollisuudessa ja ravintoloissa hyönteisaterioiden puolesta niin taas maailma pelastuu.

Ei kommentteja: