tiistai 6. marraskuuta 2012

Valtionkirkon aika on ohi?



Lainaus Virpi Salmen tänään julkaistusta kolumnista Pelastakaa edes koululaiset Helsingin Sanomista:
Ratkaisu ei ole se, että "ainahan voi erota kirkosta ja olla osallistumatta uskonnonopetukseen". Ratkaisu on se, että ainahan kirkko voi erota valtiosta ja olla sekaantumatta perusopetukseen.

Valtionkirkon aika nyt vain on ohi, vaikka Bob Helsinki, Mikko Leppilampi, Jari Sarasvuo ja Angry Birds tekisivät sille kuinka huikean imagokampanjan.

EK-tilastot kertovat että tänä vuonna tähän mennessä kirkosta on eronnut yli 25 000 ihmistä. Suosituin eroaika, eli vuoden loppu on vasta edessä. Esimerkiksi viime vuonna joulukuussa erosi Eroa kirkosta -sivuston kautta yli 12 000 kun kesäkuukausina erot jäävät tyypillisesti noin 2000 paikkeille.

Nuorissa näyttää olevan jo kirkon tulevaisuus nähtävissä. Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan 15-24-vuotiaista suomalaisista vain 15 prosenttia sanoo uskovansa kristinuskon opettamaan jumalaan.

Kirkkohäiden suosiokin on romahtanut, viime vuonna enää runsas 60 prosenttia kirkkoon kuuluneista pareista järjesti kirkkovihkimisen. Kirkolliset häät ovat olleet yksi suosittu syy miksi nuoret ilmoittavat käyvänsä rippikoulun. Miksi käydä siis enää rippikoulua, kun huomaa että ilman kirkkoa voi järjestää mukavammat ja omantyyliset juhlat?



Ei kommentteja: