tiistai 11. lokakuuta 2011

Vuosi Homoillasta

Muun muassa homojen avioliitto- ja adoptio-oikeutta käsitellyt keskusteluohjelma aiheutti joukkopaon kirkosta noin vuosi sitten.

Eroa kirkosta info vuositilasto näyttää edelleen selvästi noin 40 000 jäsenen eropiikin.

Kaikkiaan Ajankohtaisen kakkosen ohjelmaa seuranneen vuoden aikana on kirkosta eronnut 84000 henkilöä, ja tällä hetkellä kirkon jättää joka päivä noin sata henkilöä.

Eroakirkosta.fi:n tiedote kertoo, että vuotta myöhemmin kirkon suhtautuminen homoihin ja Homoilta-ohjelmassa esiintynyt Päivi Räsänen mainitaan edelleen säännöllisesti erosyinä Eroakirkosta.fi-palvelun saamassa palautteessa. Yleisimmät erosyyt ovat kuitenkin vieläkin kirkollisvero, uskonpuute ja kirkon merkityksettömyys eroajan omassa elämässä.

Ei kommentteja: