torstai 22. heinäkuuta 2010

3D pahoinvointi

Tänään sitten sattui vihdoin mahdollisuus kokeilla 3D-televisiota. Jo muutamassa sekunnissa DreamWorks Animation, Monsters vs. Aliens -elokuvasta tuli selväksi, että kolmiulotteissuus on varsin hienon näköistä.


Valitettavasti sitten useamman minuutin jälkeen tuli selväksi ominaisuus, joka ei kaiketi osu kaikkien kohdalle: 3D-pahoinvointi. Onneksi se tuntuu vain ihan tavalliselta pahoinvoinnilta.

"Emme usko että se on ongelma suurelle osaa katsojista, mutta meidän tulee varoittaa ihmisiä että se on mahdollista."

Joissain artikkeleissa on arvioitu, että joillekin ihmisille, joilla on näköongelmia, 3d:n katseleminen voi aiheuttaa päänsärkyä. Päänsärkyä ei tullut, eli ilmeisesti ainakaan näköongelmista asia ei johdu.

Jonkin verran asiaa googlattua, tuli esiin näkemys, että vika saattaa olla jossain määrin elokuvassa. "On mahdollista, että 3D-elokuvien kesken on vaihtelua niiden aiheuttamien oireiden suhteen", silmälääkäri Liinamaa kertoo Kalevan artikkelissa. Lisäksi löytyi Iltalehdestä juttu, jossa mainittiin: 3d-kuvaaminen vaatii kuvaajalta rautaista ammattitaitoa. Riskinä on aidosti se, että huono kuvaaja saa katsojan voimaan pahoin.

Eli kaiketi, jos 3D-efektien maksimoimiseksi kuvasta tehdää tarkoituksella (tai tahattomasti tietokoneanimaatioissa) liian epätodellinen, niin jotkut ihmiset saavat tälläisten kuvien tuijottamisesta pahoinvointia.

Ei kommentteja: