maanantai 23. huhtikuuta 2012

Gideon Sundback - Google

Wikipedian suomenkielisen artikkelin mukaan vetoketjun keksi yhdysvaltalainen Whitcomb Judson vuonna 1891. Gideon Sundbackin nimi ei esiinny artikkelissa lainkaan.

Wikipedian englanninkielisen artikkelin mukaan taas Elias Howe, ompelukoneen keksijä, sai patentin jo vuonna 1851 automaattiselle yhtenäiselle vaatteiden sulkijalle.

Gideon Sundback muutti ketjun rakennetta muun muassa tihentämällä ja lisäämällä vetoketjun hakasten määrää. Vuoden 1913 joulukuuhun mennessä hän oli suunnitellut nykyisen vetoketjumallin ja sai tuotteelle patentin vuonna 1917.

Gideon Sundback myös kehitti uudelle ketjun valmistukseen käytetyn koneen.

24. huhtikuuta 2012 Google muistaa Gideon Sundbackia animoidulla Google-logolla (vetoketju-Doodle).


keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Directa hävisi 6 - 0

Directa on taas uutisissa. A-studio kertoi maanantain jaksossa muun muassa miten Directa aiheuttaa kustannuksia veronmaksajille.

Mielenkiintoinen tieto ohjelmassa on myös se että Directa on hävinnyt kaikki juttunsa hovioikeudessa.
Directasta kiinnostuneille ohjelma löytyy Yle Areenasta.

Aiemmin Yle uutisoi 27.3. muun muassa näin Directaan liittyen:

Hakemistopalveluja tarjoava Directa on hävinnyt markkinaoikeudessa kiistansa Suomen Yrittäjien kanssa. Markkinaoikeus kieltää Directalta 200 000 euron sakon uhalla hyvän liiketavan vastaisen markkinoinnin.

Markkinaoikeus kielsi Directalta tiistaina hyvän liiketavan vastaisen ja sopimattoman menettelyn 200 000 euron sakon uhalla ja velvoitti maksamaan oikeudenkäyntikuluja yli 112 000 euroa.