tiistai 29. syyskuuta 2009

Muistia


Vuonna 1990 olit kukkulan kuningas 30 000 dollaria maksaneella 4 gigatavun kiintolevyllä. 2009 monilla on puhelimessa tai digikamerassakin kymmeniä kertoja enemmän muistia. Saman muistimäärän Memory Stick Pro löytyy alle 25 euron hintaan. Samankokoinen USB-muistitikku jopa alle 10 euroa verkkokaupoista. Kiintolevyjä taas löytyy tänä päivänä 1500 gigatavun kapasiteetilla noin 100 euron hintaluokassa.
Tietotekniikan kehitys on todella huimaa. Mielenkiinnolla täytyy odotella mitä seuraavien vuosikymmenten aikana tulee tarjolle.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

T-paita


T-paita on kiva tapa kertoa vaikkapa omista ihanteista tai harrastuksista. Hollywood-julkkiksilla tuntuu olevan hyviä harrastuksia.

Jessica Simpson tykkää että tositytöt syövät lihaa. (Vastamainos kasvissyöjien Älä syö lihaa -mainoksille)
Paris Hilton taas ei löytänyt kuin yhden paidan jossa ei ollut semmoisia tahroja.
Britney Spears taas julisti olevansa "MILF in training". (MILF tarkoittaa hieman vanhempaa hyvännäköistä, seksuaalisesti kiinnostavaa naista. Merkitys tuskin jää epäselväksi, jos vaikkapa Googlessa laittaa sen hakutermiksi.)

Viljakuviot



Viljakuvioista löytyy netin keskustelupalstoilta mielikuvitusrikkaita sepostuksia.

Esimerkiksi:

"peltokuvioiden tutkijat ovat vahvasti sitä mieltä, että viljakuviot eivät voisi olla ihmisten tekemiä. Kuvioita on kuulemma liian paljon, jotta pari "huijaria" kerkiäisi tekemään ne kaikki, tai kuviot ilmestyivät hyvin valvotuille pelloille tai että kuvioiden ilmestymiseen liittyy ääniä muista maailmoista sekä kuvioista löytyy metalleja tai säteilyä."

"Niiden tarkoituksena, vaikkakin niillä on merkityksensä, ei kuitenkaan ole tulla tunnistetuksi varsinaisessa merkityksessään, vaan ne ovat muistutus tämän päivän ihmiselle kaukaisesta yhteydestämme avaruusveljiimme ja monet ymmärtävät sen intuitiivisesti."

"Ajoittain myös näiden kuvioiden tekijöiksi ilmoittautuvat erilaiset ryhmät, mutta heidän "tunnustuksensa" voidaan jättää omaan arvoonsa, koska heiltä puuttuvat uskottavat selvitykset siitä kuinka he ovat kuvion toteuttaneet."

"Koska kuvioiden olemassaoloa ei voida virallisella tasolla kieltää, on media ottanut valitettavasti tehtäväkseen estää kansan syvien rivien kiinnostuksen heräämisen niitä kohtaan."

"niiden takana saattavat piillä yritykset yhteyden etsimiseen erilaisiin henkiin ja energioihin tai pyrkimys vastata "aitojen" kuvioiden viestiin."

"1600-luvulla tuskin kukaan teki niitä, sillä itse teosta kiinni jäämisestä olisi seurannut luultavasti tuomio noituuden harjoittamisesta."

Ai, siis ulkoavaruuden oliot eivät niitä silloin tehneet, koska heidät olisi tuomittu noidiksi... ja media estää kansan syviä rivejä saamasta tietoa (miten se sitten käytännössä tapahtuukaan). Mitenkähän myös nuo äänet muista maailmoista eroaa tämän maailman äänistä? Onkohan nämä kuviotutkijat tulleet koskaan huomanneeksi, että metalleja ja säteilyä löytyy jokseenkin joka paikasta, eikä vain viljakuvioiden kohdalta?


Kuva salaisesta harjoituksesta, jossa viljakuviota suunnitellaan. Selkeästi yliluonnollista avaruusmeininkiä. Pian tämän harjoituksen jälkeen nousuvesi tuhoaa kaikki todistusaineiston.

Rahkapiirakka

Leivontapäivä iski. Projektiksi otettiin rahkapiirakka.

Homman helpottamiseksi valittiin valmis murotaikina. (Saatavana pakasteena esim. Myllyn Paras tai Sunnuntai 400 grammaa)

Täytteeseen löytyi tarvittavat ainekset:

1 tölkki rahkaa
1 kananmuna
1 dl sokeria
2 teelusikallista vaniljasokeria
1 dl kuohukermaa

Pohjan laittaminen sujui helposti. Hieman margariinia vuokaan ja korppujauhoa sen verran kuin rasvaan tarttuu. Jos ei satu korppujauhoja olemaan valmiina, kakkuvuuan pinnasta riippuen jättää korppujauhon pois. Valmiin piirakan irrottaminen vuuasta voi olla vain hieman työläämpää.

Uunin voi laittaa jo lämpenemään noin 150 - 160 asteeseen valmiiksi. Paistoajaksi voi tuolla lämpötilalla varata reilun tunnin.

Täytteen aineet, lukuunottamatta rahkaa, kannattaa vispata ja vaahdottaa tehokkaalla sähkövatkaimella. Kun muut aineet ovat hieman saaneet kuohkeutta, sekoita myös rahka niiden joukkoon. Täytteen voi kaataa vuokaan levitetyn murotaikinan päälle heti ja laittaa piirakan sitten uuniin paistumaan.

Tarkkaile piirakan kypsymistä, koska kauniin ruskeasta rahkatäytteestä tulee varsin nopeasti palaneen näköinen, jos paistoaika menee vahingossa liian pitkäksi.

Tästä rahkapiirakasta voi tehdä monta erilaista versiota lisäämällä esimerkiksi marjoja tai hilloa täytteen alle tai sekaan, joidenkin makuun saattaa sopia myös rusinat. Joissakin vastaavissa ohjeissa käytetään myös liivatetta täytteessä.


Kuvan piirakka on ollut uunissa noin tunnin ja 10 minuuttia. Tässä vaiheessa laitettiin uuni pois päältä ja piirakka kypsyi vielä noin 10 minuuttia ja sai hieman enemmän väriä.

Hyviä herkutteluhetkiä. Vaikka piirakka säilyykin muutaman päivän, on se parhaimmillaan tuoreena ja vielä hieman lämpimänä.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Sähköauto

Tesla Motors tarjoaa varsin mielenkiintoista sähköautoa.

Käyttövoima: 100% sähkö
Kiihtyvyys 0 - 100 Km/h: 3,9 sekuntia
Teho: 248 bhp (185kW)
Huippunopeus: 200 km/h
Täyteen lataus: noin 3,5 tuntia
Toiminta yhdellä latauksella: noin 400 km
Saatavuus: toimitukset alkaa 2009 lopulla
Hinta: 89 000 euroa




Hinta ei ole kovin alhainen, mutta kun vertaa vastaavaan suorituskykyyn tarjottaviin bensakäyttöisiin urheiluautoihin, ei hinta olekaan kovin paha. Kun ottaa vielä huomioon kuinka halpaa on päästellä urheilullista vauhtia sähköllä bensaan verrattuna.
Ja toivoa voi, että jo muutaman vuoden kuluttua nämäkin halpenevat, kunhan bensakäyttöisistä autoista siirrytään enemmänkin vähemmän kuluttaviin sähköautoihin. Akut ja moottori lienevät auton kalleimpia osia ja määrien kasvaessa ja tekniikan kehittyessä saadaan niiden tuotantokustannuksia pienemmiksi.
Koska perinteiset automerkit tarjoavat mitään vastaavaa?